Hae
Sports Lady
Kaupallinen yhteistyö

Bodymaja kehonkoostumusmittaus

Kaupallinen yhteistyö: Bodymaja

kehonkoostumusmittaus

Tänä syksynä pääsin tutustumaan Bodymajan kehonkoostumusmittauspalveluihin. Olen vuosien mittaan käynyt säännöllisesti kehonkoostumusmittauksessa ja siitä saa todella hyvää informaatiota siihen mihin suuntaan treeni on menossa ja pitäisikö ruokavaliolle tehdä myös jotain. Aikaisemmin olen käynyt mittauksissa Helsingin Urheilulääkäriasemalla, Vierumäellä tai omalla salilla.

bodymaja

Bodymaja on suhteellisen uusi konsepti, jossa mittauspisteitä on 9 eri kaupungissa ja mittaukseen voi mennä koska tahansa, aikaa varaamatta. Helsingissä se löytyy Triplasta ja Kaaresta. Espoossa taas Länsituulesta. Heidän nettisivuiltaan pystyy ostamaan joko yksittäisen mittauksen tai vuoden setin jossa voi käydä mittauksissa rajattomasti. Ostaminen on helppoa ja saan kohta puhelimeen linkin oven avaamista varten.

Menen mittaukseen aamulla, ennen kuin olen syönyt aamiaista. Vettä juon vain vähän ennen sitä. Näin olen tehnyt myös ennen muitakin mittauksia. Pieni koppi löytyy Kaaresta hyvin ja avaan oven viestin linkillä. Seinällä on selkeät ohjeet kuinka mittaus suoritetaan. Yleensähän nämä mittaukset tekee toinen ihminen, joka ohjeistaa asiassa ja useimmiten myös tulkitsee raportin sinulle. Itselle tämä on hyvin tuttua, mutta tästä selviää hyvin ohjeiden avulla vaikka ei koskaan olisi ollut mittauksessa. itse mittaus ei kauaa kestä ja 18 sivuinen raportti on heti netissä nähtävissä Oma Body -palvelussa.

raportti

Kehonkoostumusmittaus valmistuu nopeasti ja raportti myös. Ajan kotiin ja alan rauhassa tutustua raporttiin. Tietysti puhelimen kautta pitää kurkata heti tulokset nopeasti: mikä on oma kokonaispistemäärä, rasvaprosentti, lihasmassa ja viskeraalirasva… Kotona sitten katson raporttia rauhassa ja vielä tulostan sen koneelta. Sivuja on 18 ja siinä on hyvin selitetty mitä mikäkin tulos tarkoittaa.

Painon ja rasvaprosentin lisäksi raportista selviää lihasmassan osuus, painoindeksi, viskeraalisen rasvan määrä (sisäelinten ympärille kertyvä rasva). Raportti antaa minulle myös painotavoitteen, jossa kerrotaan ideaalipainon lisäksi se paljonko pitäisi lisätä lihasmassaa ja vähentää rasvamassaa. Raportista selviää myös lihastasapaino, eli paljonko on lihasta oikeassa ja vasemmassa kädessä, keskivartalossa ja jaloissa. Nestetasapaino selviää raportista myös, ja sekin on vielä eritelty kehon eri osiin. Vyötärö- ja lantiosuhde selviää myös raportista ja sieltä löytyy myös segmentaaliset ympärysmitat eli kehon eri osien ympärysmitat, jotka ovat arvioita.

Saan paljon tietoa myös omasta kehosta eri tutkimusparametrien avulla. Paljonko on solun sisäinen ja ulkopuolinen vesi, mikä on perusaineenvaihduntani ja suositeltava kalorinsaanti jne. Ravitsemustilan arvioinnissa näkyy viitteet mahdolliisesta aliravitsemuksesta, esim. saanko tarpeeksi proteiinia tai rasvaa. Saan myös arviot kalorinkulutuksesta erilaisissa lajeissa ja lopuksi raportissa kerrotaan kehon vaihekulmasta, mikä tarkoittaa solujen terveyttä ja ravitsemustilaa.

motivaatio mittauksesta

Mittauksesta saa aina motivaatiota oman treenin kehittämiseen. Oli hienoa nähdä, että edellisestä mittauksesta alakroppa oli vahvistunut hyvin ja tekemäni jalkatreeni oli tuottanut tulosta. Saan motivaatiota myös treenaamiseen lisää, vaikka sitä oikeastaan on muutenkin aika hyvin. Salille on kiva mennä seuraavalla kerralla ja huomaan, että otan reippaammin isompia painoja treeniin. Motivaatiota tulee myös ruokavaliossa pysymiseen ja herkuttelun vähentämiseen. Tästä pääset vielä katsomaan miten kehonkoostumusmittaus toimii!

ale-koodi

Bodymaja tarjoaa lukijoilleni 20% alekoodin, joka on SPORTSLADY20. Koodi on voimassa vuoden loppuun. Vaikka jouluun on nyt aikaa, niin tässä voisi olla kiva joululahjaidea myös!

Kaupallinen yhteistyö: Bodymaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *