Hae
Sports Lady

Valmentaja – pilaatko harrastamisen ja liikkumisen ilon

Onko mitään masentavampaa kuin valmentaja joka kohtelee valmennettavaa niin kuin hän olisi liian tyhmä selvitäkseen jostain tilanteesta. Varmasti jokaiselle meille on niitä tullut vuosien mittaan vastaan? Itse olen todella allerginen kommunikaatiosta, joka ei ota huomioon toista ja viestinnässä on enemmän keskustelun esteitä kuin niitä asioita, jotka mahdollistaisivat hyvän vuorovaikutuksen. NLP:ssä (Neuro Linguistic Programming) yksi taustaoletus on, että ihminen muuttuu helpommin hyvästä vielä paremmaksi kuin huonosta hyväksi. Ihmisen on helpompi hyväksyä neuvoja tai kritiikkiä. On helpompaa hyväksyä myös ehdotuksia kuin neuvoja. Ja lopulta helpompaa on hyväksyä toivomuksia kuin ehdotuksia. Palautteen antamisessa tärkeää on myös ajattelutapa, ennakkoasenne ja fiilis sekä samauttaminen. Eli se, että ihminen kohdataan hänen omassa maailmassaan.

Käytän NLP:tä paljon omassa valmennustyössä (ja omassa elämässä ylipäätään), omassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa ja erilaisten harjoitusten muodossa jos haetaan ratkaisua johonkin ongelmaan tai halutaan tarkastella jotain tiettyä asiaa ihmisen elämässä. Myös Sports Ladyn verkkovalmennukset sisältävät joka kerta mentaalivalmennusta live luennoilla. NLP:ssä on erilaisia menetelmiä, joilla voidaan luoda hyvä kontakti ja tunneyhteys mikä on tärkeää erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Toisen ihmisen tietoisuuteen voidaan myös tuoda erilaisia voimavaroja, joita hän tarvitsee valmennuksessa ja edistyäkseen. NLP:tä käytetään paljon johtamisessa ja esimiestyössä, viestinnässä, työhyvinvoinnissa, terapiassa, koulutuksessa, urheiluvalmennuksessa, vanhemmuudessa, parisuhteessa, motivoitumisessa jne.

Valmentajana haluan itse luoda valmennettavalle hyvän kokemuksen. Olen itse niin monesti ollut valmennettavana, maksanut isot rahat harrastamisesta ja valmennuksesta, ja millaista viestintää olenkaan saanut? Aina se ei ole ollut sellaista vuorovaikutusta kuin olisi odottanut. Valmentajan hyvää tarkoittavat neuvot ovat saattaneet olla jotain tämän tyylistä, jotka voidaan jaotella 5 ryhmään isoimpina keskustelun esteinä.

Isoimmat vuorovaikutuksen esteet

(on sitten kyseessä jonkin lajin valmennus tai parisuhde tai jokin yllä mainituista..) ovat

1. Ratkaisujen antaminen

”Jos jatkat pallon lyömistä vielä tuolla tavalla, ei tästä tule yhtään mitään”

”Jos vielä rojahdat sinne hevosen selkään kerrankin noin, niin se pillastuu aivan varmasti”

”Tosiasia on, että tuolla tavalla et yksinkertaisesti voi käyttää kieltä ranskassa”

”Mikset yritä nostaa sitä kahvakuulaa niin kuin olen opettanut!”

”Lopeta nyt heti tuo heiluminen jos et osaa käyttää sun keskivartaloa”

Luennoiminen, käskeminen ja komentaminen, varoittaminen, moralisoiminen eli hyvien neuvojen tai ratkaisujen antaminen välittää valmennettavalle  tai oppilaalle, että hän on liian tyhmä selviytymään tilanteesta”. Hän tuntee itsensä väärinymmärretyksi ja alkaa vastustaa ”neuvoja”. Vaikka hän näyttää ottavan ehdotuksen vastaan, hän kuitenkaan harvoin alkaa sitä noudattaa ellei ole sitä itse valinnut.

2. Tuomitseminen

Nimittäminen: ”Tohelo.. tästä ei tule mitään, koita nyt osua edes siihen ruohoon..”

Analysointi: ”Luulen, että olet tekemässä nyt näin, mutta ristiluusi ei aktivoidu ollenkaan. Pullaa pullaa pullaa, pelkkää pulla koko selkä” (analysointiin yhdistyi vielä body sheimaaminen)

Moittiminen: ”On sinun oma vikasi että se hevonen kielsi esteelle”

Tämän tyyppiset kommentit saavat toisen häpeämään, loukkaantumaan tai suuttumaan. He vetäytyvät eivätkä ole enää vastaanottavaisia. Silloin kun ihminen kokee, että häntä ymmärretään ja kunnioitetaan, hän todennäköisimmin löytää parempia ratkaisuja ja toimintatapoja ja ottaa neuvot vastaan.

3. Vähätteleminen/kieltäminen/mitätöiminen

”Ei tässä ole nyt mitään pelättävää, senkun hyppäät tuon esteen”

”Ei sun tarvitse huolehtia tästä treeniohjelmasta, ainahan sä olet suoriutunut hyvin”

”Anna olla se lyöminen, otetaan tällä kertaa puolet lyhyempi tunti”

”Painu v…ttuun sen hevosen kanssa ja tule takaisin kun osaat ratsastaa”

”Älä välitä, kyllä se siitä alkaa sujua.”

Tällaiset kommentit jättävät valmennettavan yksin tunteineen, ikäänkuin hänen tunteitaan ei hyväksytä ja ymmärretä.

4. Kuulusteleminen

”Miksi sä löit sen pallon noin?”

”Eikö sun pitäisi olla hyväkuntoinen ihminen?”

”Mitä ihmettä sä nyt teet?”

”Eikö sun pitäisi jo olla tulossa sen hevosen kanssa?”

”Enkö mä ole sanonut että sä et voi käyttää sun keskivartaloa noin?”

Silloin, kun kysytään paljon kysymyksiä, estetään toista vastaamasta ja puhumasta. Toinen saattaa kokea itsensä ahdistetuksi ja asettautua puollustuskannalle.

5. Vertaileminen

”Mun isoäitikin punnertaa alemmas”

”Voikun sä tekisit tämän liikkeen samalla tavalla kuin Liisa tuossa vieressä”

”Nämä body pump ihmiset eivät sitten yhtään osaa käyttää keskivartaloaan”

”Lapsikin osuisi tuohon palloon paremmin.”

Kun vertaat johonkin toiseen, joka osaa paremmin saat toisen tuntemaan itsensä huonoksi. Tämä lähestymistapa harvoin motivoi.

Kontakti toiseen ihmiseen syntyy  paremmin, kun valmentaja kohtaa valmennettavan hänen omassa maailmassaan. Olisi hyvä miettiä minkälaisia kokemuksia käyttämämme sanat käynnistävät vastaanottajassa. Toista ihmistä voi opetella myös samauttamaan ja häntä voisi kuunnella enemmän. Miten valmentaja omalla puheellaan voisi avata mahdollisuuksia, sen sijaan että rajoittaa niitä? Aivot prosessoivat asioita niin että kuulijan mieleen tulevat ne sanat joista puhutaan. Valitettavasti valmentajat tai opettajat (tai kuka tahansa meistä) käyttävät sanoja juuri toisin päin. Hyvä esimerkki ehkä tästä olisi vaikka: ”Älä käänny seuraavasta risteyksestä” ja kuulija todennäköisesti kääntyy siitä. Tai ”älä pudota kahvakuulaa”, ja hetken kuluttua se on varmasti kolahtanut lattiaan. Jokaisen olisi hyvä miettiä millainen on oma sanasto ja millaisia asioita ajattelutat muilla kun puhut?

Elämäni ja harrastusteni tai koulutusteni varrella olen kohdannut monenlaisia opettajia ja valmentajia. Osa harrastuksista on loppunut yksinkertaisesti siihen, että valmentajalla ei ole olleet vuorovaikutustaidot hallussa. Golf tunnit loppuivat hyvin nopeasti, kun jokaisella tunnilla vähäteltiin ja kuittailtiin (”koita nyt edes osua siihen ruohoon”) ja viimeinen tunti kesti 20 min koska Pro:n mielestä ”tänään ei kannattanut treenata enempää”. Olin ajanut tunnille 45 minuuttia ja se kesti tunnin sijaan 20min. Tunnin loppu jäi käyttämättä, en mennyt sinne enää koskaan. Varmasti oli huono tuuri tämän valmentajan kanssa ja on paljon ammattilaisia, joilla on myös pedagogiset taidot hallussa, mutta hänellä ei ollut.

Tennisharrastus loppui kolmekymppisenä siihen, että valmentaja repi hiuksiaan päästä ja huusi minulle ”ettet voi lyödä noin”. Sen lisäksi hän flirttaili ryhmässä olevan sinkkunaisen kanssa ja me muut kolme jäimme vähäisemmälle valmennukselle. Myös ratsastuksessa on kuultu mitä erilaisempaa opetusta. Toki ala on muuttunut paljon viimeisten vuosikymmenten aikana ja valmennus on hyvin erilaista kuin 80- tai 90-luvuilla.

Ranskan tunnit työväenopistossa loppuivat siihen, että kukaan ei uskaltanut lukea kotiläksyä ääneen. Opettaja kävi luokan läpi järjestyksessä. Jokainen puristi päätään vuorotellen. Olin viimeinen ja ajattelin yrittää. Opettajan reaktio tekstiini oli sellainen, että häpesin silmät päästäni sen jälkeen. ”Ranskaa ei kuulemma voi kirjoittaa ja puhua noin”, sain jäätävän palautteen. Olin silti yrittänyt. En mennyt enää tunneille. Harmitti, koska olisin halunnut oppia ranskaa. Ehkä opettelen tenniksen ja ranskan vielä joskus.

Mutta edelleen, tänäkin päivänä löytyy niitä valmentajia jotka voisivat mielestäni kiinnittää parempaa huomiota siihen kuinka asiakkaille puhuvat, niin aikuisten kuin nuortenkin valmennuksessa. Sitä on itse kuunnellut aivan tarpeeksi ja tämän ikäisenä ei enää tarvitse maksaa siitä, että toisella eivät ole kommunikaatiotaidot hallussa. Monella harrastus voi loppua yksinkertaisesti siihen, että valmennus on tökeröä.

Ja sitten on niitä valmentajia, jotka saavat valmennettavalle jäämään sen hyvän fiiliksen, vaikka ei olisi ihan putkeen mennytkään. Jää positiivinen olo, ja tekee ensi kerralla mieli yrittää entistä kovemmin ollakseen parempi. Odottaa oikein sitä seuraavaa kertaa, että pääsee yrittämään! On mahdollisuus muuttua hyvästä paremmaksi. Puolitoista vuotta sitten aloitin ratsastuksen uudelleen parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Tykkäsin kovasti aina siitä, miten valmentaja kysyi jokaiselta tunnin jälkeen mikä fiilis tunnista oli. Usein hän pyysi meitä antamaan myös palautteen ”Hampurilaispalautteen muodossa”: Myönteinen palaute, mitä voisi seuraavalla kerralla omassa suorituksessa parantaa ja vielä lopuksi positiivinen palaute itselle. Sitä on jo itse itselleen usein niin armoton ja kova ”epäonnistumisissa”, joten entistäki tärkeämpää on se että valmentaja osaa tsempata ja tukea. Se sisäinen puhe mitä itsellemme puhumme, on joskus niin julmaa ja armotonta, että sillä tavalla emme puhuisi koskaan puolisollemme tai ystävällemme. (Tähänkin kannattaa muuten jokaisen kiinnittää huomiota. Miten usein saat itsesi kiinni puhumasta itsellesi rumasti?)

NLP opinnoista on ollut itselle ja omalle työlle valtavasti hyötyä. Tänä keväänä aloitan myös ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin kaksivuotiset opinnot, ja siitä matkasta olen todella innoissani. Sillä saan tuotua mentaalipuolen valmennukseen vielä lisää työkaluja ja urheiluvalmennuksen lisäksi pystyn ottamaan sen jälkeen myös lyhytterapia-asiakkaita. Mutta tästä aiheesta tulee oma, erillinen, postauksensa. En malta odottaa että pääsen aloittamaan!

Jos tämä teksti kolahti, voit lukea vanhempia postauksia NLP:hen liittyen esimerkiksi näistä:

Muuta ajatteluasi, muuta fysiologiaasi, ja voi paremmin

Minun totuuteni ja hänen totuutensa

Haavoittuvuus, tunteiden vastaanottaminen ja hyväksyminen

3 kuukauden sapattivapaa ja lisää energiaa elämään

Ihanaa alkanutta vuotta! Täällä vuosi on alkanut tosi leppoisasti: päätin viime syksynä jo, että pidän 3 kuukauden sapattivapaan yrittäjyydestä. 11 vuotta on painettu täysillä ja kovalla draivilla eteenpäin Sports Ladyn kanssa. Rakastan mun työtä, jaksan innostua asioista ja olen kova kehittämän niin itseä kuin yritystäkin. Vuosi sitten tuli totaalinen stoppi kropalle, kun se ei kestänyt enää. Siitä voit lukea täältä. Kaikkea oli liikaa. Oli surullisia asioita viime vuosien aikana henkilökohtaisen elämän puolelta, tuli korona, oli valtavasti töitä ja stressiäkin, oli iloisia ja ihania asioita. Kaikkea sellaista oli liikaa mikä kuormitti kehoa (ja mieltä). Viime vuosi oli pyhitetty palautumiselle, vaikkakin tein kovasti töitä. Kroppa palautui vuoden aikana, ja tällä hetkellä olen varmasti paremmassa fyysisessä kunnossa kuin kymmeneen vuoteen. Kuitenkin ajatus siitä, että saisi levätä kolme kuukautta niin, että voisin tehdä vain itselle mieleisiä asioita ja tämä ikään kuin kirsikka kakun päällä tekisi musta version 2.0. Mutta voisinko heittäytyä kokonaan pois töistä? Voisin. Elämme täällä vain kerran.

Viime vuodelle en tehnyt ollenkaan tavoitteita, vaikka rakastan niiden saavuttamista. Tein ”vain” työt, en kehittänyt itseäni opiskelemalla enkä paljon kirjoittanutkaan. Tammikuun ensimmäisenä päivänä avasin päiväkirjan ja läppärin, ja tein tälle vuodelle tavoitteet. Yksi niistä on eräs koulutus, josta kerron myöhemmin lisää. Olen kaikesta aivan super innoissani. On ihanaa, että tässä on kolme kuukautta aikaa toteuttaa itseään. Tarkoitus ei ole lähteä minnekään reissuun, tarkoitus on pysähtyä. Tiettyjä juttuja haluan toki tehdä, mutta mitään isompaa projektia ei ole aikomus tänä aikana tehdä. Kun avantopaikat ja salit aukeavat koronasulun jälkeen, pääsen avantoon ja salille. Siihen asti treenaan kotona ja haaveilen avannosta. Ehkä siivoan varastoa ja hankkiudun ylimääräisestä tavarasta eroon. Mutta ennen kaikkea pidän itsestä hyvää huolta, lepään ja rentoudun ja teen itselle tärkeitä asioita. Esimerkiksi niin kuin nyt. Ajoimme Tamin kanssa Poriin nauttimaan ihanien ystävien seurasta ja kauniista luonnosta.

lisää energiaa elämään – harjoitus

Tämä kolmen kuukauden loma tulee olemaan aikaa, jolloin mulla on oikeasti mahdollisuus pysähtyä. Ja miettiä mikä on tärkeää. Tänään mietin ja listasin asioita mistä saan energiaa. Sinäkin voit miettiä millaisista asioista sinä saat energiaa ja voit listata ne. Energiaa voit saada jonkin asian tekemisestä. Sitä voi saada myös musiikista, väreistä, äänistä, tuoksuista, mauista, jostain paikasta tai ihan jonkin asian katselemisesta. Tai unelmista!

Omat energiaa tuovat asiat elämässä: itsensä kehittäminen, tavarasta luopuminen, tavoitteiden asettaminen ja unelmat, luonto ja metsäkävelyt Tamin kanssa, valokuvaaminen, meditointi, venyttely, treenaaminen, toisten auttaminen ja ilostuttaminen, nukkuminen, kauniit asiat/esineet/vaatteet/hömpöttely, hyvän ystävän seura, merenranta, kirjoittaminen avanto ja sauna, ratsastus ja hevoset, aamukävelytreeni salilla juoksumatolla, kirjojen lukeminen, kasvonaamiot aamuisin..

Kun olet listannut asiat, mieti mitkä niistä ovat sellaisia joita voisit lisätä elämääsi! Itse voisin lisätä meren rannalle menoa, avantoa ja saunaa, aamutreeniä salilla sekä meditaatiota. Näiden lisäämiseksi voit kirjoittaa itsellesi toimintasuunnitelman: mitkä ovat ne toimenpiteet, joiden avulla luot elämästäsi energisemmän ja mikä on ensimmäinen askeleesi? Onko jotain jota voisit tehdä jo tänään?

Millainen on sinun unelmaelämäsi

Olen aikaisemmin kirjoittanut paljon tavoitteista, joita voit tehdä usealla eri osa-alueella. Voit listata tavoitteesi seuraavilla osa-alueilla:

Henkilökohtaiset tavoitteet

Työhön liittyvät tavoitteet

Terveydelliset tavoitteet

Rahaan liittyvät tavoitteet

Suurin unelma / tavoite

Kun olet listannut tavoitteesi, kuten minäkin tein 1.1, voit miettiä minkä takia niiden saavuttaminen on sinulle tärkeää. Kirjoita myös se ylös! Itse kirjoitin myös muutaman tavoitteen kohdalle itselleni palkinnon. Miten palkitsen itseni, kun tavoite on saavutettu. Ja muista toimia jo tänään tavoitteesi hyväksi!

Jos vielä näiden jälkeen riittää aikaa ja intoa, tee aarrekartta! Leikkaa lehdistä erilaisia kuvia tai tekstejä, mitkä tällä hetkellä resonoivat sinulle. Millaisen elämän haluat? Mitkä asiat sinulle ovat tärkeitä. Laita sen jälkeen tavoitteet ja aarrekartta jonnekin näkyvälle paikalle, tai päiväkirjan väliin, josta näet ne päivittäin!

Täällä Porissa loppiaisviikonlopun vietto jatkuu rennoissa merkeissä. Ollaan ystävän kanssa ulkoiltu, meditoitu, tehty rentoutusharjoituksia, tehty aarrekartat, saunottu infrapunasaunassa, venytelty, nukuttu, syöty ruokavalion mukaan ja vaan oltu. Aloitin myös dieetin pitästä aikaa tarkoituksena parantaa hieman kehonkoostumusta. Tänään on meneillään päivä 7, enkä muistanutkaan miten ihanaa on olla dieetillä. Syödä saa koko ajan eikä ole nälkä (huomaan että arjessa olen syönyt liian vähän ja paikannut energiavajetta herkuilla..), ja se on ihanaa! Tammikuun lopussa menen taas Vierumäelle kuntotesteihin. Tehdään kehonkoostumusmittaus sekä kuntotestit, joissa tsekataan kestävyyskunnon lisäksi lihaskunto ja liikkuvuus. Edellinen testi oli lokakuussa. Myös tämä inspiroi tammikuun toimenpiteisiin, mutta ennen kaikkea kaikki on lähtöisin itsestäni sisältä. Syvämotivaatio (oma terveys ja hyvinvointi) on kovempi kuin se mitä testitulokset näyttävät.

Oikein ihanaa viikonloppua sinulle ja ehkä säkin innostut tekemään omat tavoitteet ja miettimään mikä tuo enemmän energiaa sun elämään!