Hae
Sports Lady

Ruuhkavuodet ja arjenhallinta – miten jaksaa paremmin

ruuhkavuodet

Arjenhallinta on olennainen osa hyvinvointia. Miten ehdit ja jaksat kaiken? Ne kuuluisat ruuhkavuodet tulevat lasten ja töiden myötä, ja aikaa tuntuu jäävän itselle yhä vähemmän ja vähemmän. Itse en silti koe joutuneeni luopumaan minulle tärkeistä asioista. Liikunta on kulkenut elämässä myös ruuhkavuosien ajan, samoin minulle tärkeät asiat jossain muodossa. Harrastukseni kyllä lopetin kun lapsi oli pienempi, koska aika meni hänen harrastuksiinsa kuskaamiseen. Tanssi, tennis ja jumpat vaihtuivat kotitreeniksi ja ulkona lenkkeilyksi.

Ruuhkavuodet ovat meillä kaikilla osa elämää. Kun loppuvuodesta keho tilttasi, ja jouduin ylikuntotilaan, sain ihanan sähköpostin eräältä tuntilaiselta. Siinä hän kertoi lukeneensa omia päiväkirjojaan omilta ruuhkavuosilta ja toivotteli minulle kovasti tsemppiä tilanteeseen. Hän kertoi muistelleensa miten haastavaa oli yhdistää työ ja perhe ja kaikki arjen haasteet. Tämä lämmitti kovasti mieltä. Kaikilla meillä on aikoja elämässä, jolloin on oikeasti vaikeaa ja väsyttää ja tuntuu että miten tästä kaikesta selviää.

Usein vähemmälle jää lepo. Pienten lasten kanssa valvotaan aina vähän jostain syystä. Omaa aikaa tekee mieli ottaa iltaan, kun lapset menevät nukkumaan. Arjenhallinta on kuitenkin mun mielestä kiinni eniten juuri lepäämisestä. Kun olet levänneempi, jaksat päivän haasteet ja menot paremmin. Ensimmäinen vinkki minkä ehkä antaisin tässä kohtaa on lepo: mene ajoissa nukkumaan. Olen vuosia mennyt nukkumaan samaan aikaan kuin poikani, ja tällä hetkellä osat ovat kääntyneet ympäri. Minua väsyttää viikonloppuisin aikaisin, enkä jaksaisi valvoa 10:tä pidempään kun en ole siihen tottunut. Rehellisesti sanoen en ymmärrä miten olen vielä hengissä taaperovuosien jälkeen. Tein kahta työtä, hoidin arjen yksin ja valvoin illalla lapsen mentyä nukkumaan.

kännykkäkooma sohvalla

Jaksamista syö valvomisen lisäksi tietysti se, että usein sitä jää sohvalle istumaan koomassa kännykkää selaamaan. Puhelimen katsominen ylikuormittaa hermostoa, ja sen sijaan olisi parempi ottaa kirja käteen, mennä kylmään (tai lämpimään) suihkuun ja meditoida. Mutta jokainen varmasti tietää sen tunteen, kun on niin väsynyt ettei jaksa nousta edes sohvalta ylös mennäkseen sänkyyn. Tätä sohvakoomaa pyrin välttämään viimeiseen asti. Nuo edellä mainitut toimenpiteet oikeasti rauhoittavat kehoa, se on testattu.

Itse olen elänyt yhden aikuisen taloudessa lähes koko poikani lapsuuden. Kotityöt ovat jakautuneet yksistään minulle. Hoidan siivoukset, kaupassakäynnit, remontit, auton renkaiden vaihdot, treeneihin kuskaamiset ja kaiken yksin. Kahden aikuisen kodissa kuorma jakautuu usein tasaisemmin. Silti luulen, että nykypäivänä kyllä edelleen koti on enemmän naisen vastuulla. Tottakai on vähän väsyttänyt viime vuosina, mutta asiat pitää tietysti hoitaa. Oma pelastukseni on ehkä se, että olen tosi tekevää sorttia. En oikein osaa edes istua sohvalle ja olla, etenkin jos jotain tehtävää on. Ja sitähän on aina. Tätä olen joutunut opettelemaan. Olemista. Työt eivät tekemällä lopu ja lepo on ensiarvoisen tärkeää. Loppuvuoden ylikuntotilan aikana kun jaksaminen oli aivan nollassa, sen takia että kroppa ei vain toiminut vaikka mieli olisi jaksanut, jäi aika paljon puuhastelua väliin. Siltikin selvisimme. Pystyin hoitamaan vain pakolliset asiat: raahauduin koiran kanssa lenkille ja koitin pysyä sen perässä, kävin kaupassa ja hoidin työt. Ja koin olevani huono äiti, kun minusta ei riittänyt lapselle niin kuin olisin halunnut. Kaikenlainen muu säätäminen jäi kokonaan pois. Olen onnekas että keho pysäytti. Keho on viisas. Se kertoi, että nyt on laitettava jarrua pohjaan.

viinilasillinen rentouttaa

Vai rentouttaako? Se on oikotie onneen. Toki itsekin olen ottanut lasin silloin ja toisen tällöin. Parempi rentoutumiskeino on ollut kuitenkin lähteä vaikka Kuusijärvelle saunaan ja avantoon ystävän kanssa, tai istua olohuoneen lattialle meditoimaan. Leposykkeet nousevat, sykevälivaihtelu pienenee ja yöunen laatu heikkenee jo yhdestä tai kahdesta lasillisesta. Viinillä teet pahimmassa tapauksessa vain hallaa rankan viikon päätteeksi, niin ihanaa kuin se onkin.

miten ehdit ja jaksat kaiken

Äsken tulikin muutama vinkki jaksamista parantamaan: vältä kännykkäkooma, mieti onko viini paras rentoutumiskeino ja mene ajoissa nukkumaan. Kaikkea ei voi millään ehtiä täydellisesti. Silloin kun töissä on kiirettä, käytän ruuanlaittoon vähemmän aikaa. En silti tingi laadusta: käytän puhtaita raaka-aineita, mutta ruuan koostumus pysyy kuitenkin terveellisenä. Einekset ja noutoruoka eivät varmasti paranna jaksamista, sen vuoksi ruuan laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Samon vedenjuontiin.

Liikkuminen ja omasta kunnosta huolehtiminen on myös tärkeää. Avuksi voi ottaa vaikka personal trainerin, joka suunnittelee sinulle järkevän kokonaisuuden. Oma mottoni tässä on: vähemmän on enemmän.

Pyykkivuori kasvaa välillä isoksi, mutta varmasti jokaisella meistä on kaapissa sen verran vaatteita että selviät parikin viikkoa pyörittämättä konetta kertaakaan. Hommaa isompi pyykkikori! Siivoamisessakin voi vähän fuskata joskus. Tätini sanoi aina, että fuskata saa kunhan ei fuskaa aina samassa kohdassa. Et kuole siihen, jos koti ei aina ole tip top. Järjestyksestä kyllä tykkään pitää huolen, sillä sotkuinen koti lisää sotkua päässäni ja se tekee minut laiskemmaksi tarttumaan yhtään mihinkään. Eli pidä järjestys yllä vaikka fuskaisit siivoamisessa. Tai hommaa siivooja jos on ylimääräistä rahaa! Sen varmasti tekisin itsekin jos olisi.

some ja aika

Someen menee valtavasti aikaa. Kun laitat puhelimen pois, huomaat että aikaa jää vaikka ja mihin! Itse teen viikonloppuisin usein niin, että en juuri katso puhelinta. Käytän sitä puheluihin. Ilmoitukset otan pois, jotta punaiset ilmoitukset eivät houkuttele avaamaan sovellusta. Somessa helposti alkaa myös vertaamaan omaa elämäänsä muiden elämään. Siellä kaikki näyttää ihanalle. Minunkin postaukseni ovat varmasti tsemppaavia ja kuvat kauniita, vaikka todellisuudessa arki sillä viikolla olisi ollut aivan painajaista.

Pyydä apua

Jos sinulla on perhettä tai ystäviä, joilta voisit pyytää apua niin pyydä! He varmasti ymmärtävät itsekin ruuhkavuodet läpikäyneenä. Itse autan aina mielelläni jos joku pyytää! On uskallettava pyytää, harva apuaan tarjoaa. On uskallettava pyytää myös sen jälkeen kun olet useasti jo saanut kieltävän vastauksen avunpyyntöösi. Kysy apua toiselta ihmiseltä. Kunnalta saa myös apua tarvittaessa.

Ylikunnon pahimpaan aikaan jouduin pyytämään apua ystäviltä kaupassakäyntiin, en yksinkertaisesti pystynyt menemään. Pyysin apua myös koiran ulkoiluttamiseen. Lapsi ulkoilutti koiraa paljon enemmän silloin kuin minä. Sanoin lähimmille ystäville, että en jaksa ja pysty. En pysty näkemään, koska en jaksa kävellä kaupungilla tai jaksa lähteä jonnekin. Kun päästää tilanteen siihen pisteeseen, että keho ei enää tottele, kestää siitä pitkään toipua. Itselleni oli vaikea käsittää ennen mitä tarkoittaa se fyysinen olotila, jos olet ylikunnossa. En usko, että moni minunkaan ympärilläni tajusi sitä oikeasti kuinka huonossa kunnossa olin. Vain muutama lähintä ystävää tiesi. Voit lukea tästä aiemman postauksen ”10 vuoden yrittäjyys & ylikunto, burnout, uupumus”.

armollisuus ja ”huono äiti” -syndrooma

On opeteltava olemaan itselle myös armollinen. Tiettyä keskeneräisyyttä on opeteltava sietämään ja kenenkään meidän elämä ei varmasti ole täydellistä. Minäkin teen paljon ja saan asioita aikaiseksi, mutta kyllä se suoraan sanottuna väsyttää joskus tosi paljon. Elämä on melkoista hienosäätöä ja ruuhkavuodet ovat aivan todellinen asia. Aloitin syksyllä ratsastuksen, joka on lauantaiaamuisin. Järkevämpää olisi käyttää tuo aika palautumiseen, mutta en halua elää niin että jätän kaikki itselle tärkeät jutut pois. Yritän löytää tasapainon töiden tekemiseen, jotta aikaa jää myös elämälle. Tämä on haastavaa, koska tykkään työstäni.

Huono-omatunto ja ”huono äiti” -syndrooma pitäisi myös heivata pois. Itse huomaan kokevani myös siitä joskus huonoa omatuntoa, että koira jää yksin kun lähden töihin. Koiraakin tulee ulkoilutettua pari tuntia päivässä ja häntä huomioidaan, joten Tamilla on varmasti hyvä elämä ja koen suotta olevani ”huono äiti”.

Lapsen kanssa olen aina touhunnut ja tehnyt paljon. Tämä kumpuaa omasta arvomaailmasta. Kun itse olin pieni, koin olevani yksin ja minua ei kukaan ollut saattamassa kouluun tai kuskaamassa harrastuksiin. Haluan olla lapsen elämässä läsnä ja haluan että hän kokee lapsuutensa turvalliseksi ja hyväksi.

Viimeiset kymmenen vuotta olen panostanut töihin, lapseen, lepäämiseen ja ystävien näkemiseen niin paljon, että kaikki muu on oikeastaan jäänyt. Ne ovat olleet omat ruuhkavuodet. Nämä edellä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä asioita. Ja nämä kumpuavat kaikki omasta arvomaailmasta. Omia arvojaan tarkastelemalla näkee sen mikä on tärkeää. Kun elää arvojensa mukaan, on myös arjenhallinta helpompaa ja elämä onnellisempaa. Uskon myös, että arjen hallinta helpottuu kun armollisuus itseä kohtaan lisääntyy.

Mitä jos listaisit omia arvojasi ja tarkastelisit arkea sitä kautta? Kun asiat ovat merkityksellisiä, motivoidut ja jaksat paremmin.

Tsemppiä meille kaikille! Ruuhkavuodet eivät varmasti vielä ole ihan ohi, mutta haluan nauttia tästä ajasta kaikesta tekemisestä huolimatta. Kun on läsnä ja unohtaa kiireen tunteen, on parempi fiilis.

 

Stressitön syöminen ja painonpudotus

Voisiko stressitön syöminen olla avain painonpudotukseen ja parempaan oloon? Elämäntapamme ja ravinto jota nautimme, näkyvät koko olemuksessamme ja energiatasoissamme. Ja tottakai ihan kokonaisvaltaisessa terveydessä. Ruoka jota nautimme, on yhteydessä myös mieleen. Mieli ja keho ovat vahvasti linkityksissä toisiinsa. Tämän vuoksi pelkän ruokavalion avulla painonpudotus saattaa olla hankalaa tai vaikka ärtynyneen suolen kuriin saaminen. Ravinto ylläpitää ja hoitaa suoliston ja ruuansulatuksen kautta meitä kokonaisvaltaisesti. Se vaikuttaa niin mielialaan kuin uneen, ihoon, aivoihin, sisäelimiin, hormonitoimintaan kuin lihaksiinkin. Tarjoavathan lääkäritkin ärtyneen suolen vaivoihin mielialalääkkeitä. Ennen tästä vaivasta kärsiviä pidettiin ”hulluina”. Ratkaisu itsessään ei ole pelkkä ruokavalio.

Jos syöminen olisi helppoa, ei olisi ylipainoa tai (henkistä)pahoinvointia. Olisi hyvä toimia aina sen mukaan mikä itselle on hyväksi ja tarpeellista, riippumatta siitä mitä joku muu sanoo tai tekee tai ajattelee. Olisi hyvä opetella myös kuuntelemaan kehoa ja syömään enemmän intuitiivisesti. Mutta moniko meistä kuulee mitä keho haluaa ja tarvitsee tai ymmärtää miksi keho himoitsee. Tunnesyöminen tuo aina haasteensa.

Ymmärrän, että painoa pudotettaessa halutaan ruokavalio. Teenhän niitä työnikin puolesta. On hyvä olla olemassa tietyt ”raamit” joiden mukaan syödä. Nämä eivät kuitenkaan meillä kaikilla tarvitse olla samat. Hyvässä ja oikeassa syömisessä on tietyt perusperiaatteet: ruokaa on saatava riittävästi, ravinnon tulee olla laadukasta ja puhdasta ja ruuasta pitää osata nauttia ilman huonoa omatuntoa. Ruokavalio ei kuitenkaan ole avain onneen. Usein se alkaa hallita toteuttajaansa ja pahimmassa tapauksessa syömisestä ja diettaamisesta tulee stressiä. Kun keho menee stressitilaan, se pitää kaikin keinoin kiinni varastoistaan. Painonpudotus olisi hyvä tehdä mahdollisimman rennolla fiiliksellä ja antaa itselle aikaa.

intuitiivinen syöminen ja muiden mielipiteet

Ruoka ei ole ainoastaan kehon hyödyntämää polttoainetta. Se vaikuttaa meihin monella tapaa. Se on läsnä monissa sosiaalisissa tilanteissa: jokapäiväisessä arjessa ja juhlassa. Itse toivoisin aina, että ruoka ei toisi kenellekään ahdistusta tai stressiä tai aiheuttaisi epäonnistumisen tunteita. Itse haluan elää niin, että ohjaan itse omaa elämääni enkä anna ruuan ohjata. Syön itse intuitiivisesti, omaa kehoa kuunnellen. En myöskään välitä mitä muut ajattelevat syömisestäni, kaikilla ei voi olla samanlainen ajatus syömisestä. Olen kuullut sukulaisjuhlien jälkeen, että: ”Sinulle ei koskaan kelpaa mikään. Aina on lihan pala väärässä paikassa”. Olen ollut syömättä punaista lihaa 27 vuotta. En edes juhlissa syö sitä kenenkään mieliksi. Minua ei kiinnosta mitä joku toinen ajattelee. Se on vain hänen mielipiteensä. Tämä lausahdus kertoo enemmän mielipiteen kantajasta kuin minusta. Minulla on oikeus syödä sellaista mikä tekee minulle hyvää.

Taannoin olin eräässä blogitilaisuudessa. Tarjolla oli croissantteja (joita en voinut syödä gluteeniin vuoksi). Oli myös muita tarjottavia, joista ei myöskään yksikään sopinut omaan ruokavalioon. Lopuulta päädyin ottamaan lasin vettä, koska kofeiinipitoista kahviakaan en voinut ottaa ja teetä ei ollut. Tämä oli minulle täysin ok. Ymmärrän, että nykypäivänä on haastava toteuttaa kaikkien mahdollisia ruokavalioita tarjoiluja suunnitelleessa, mutta lähipiirille järjestettävät juhlat taas ovat asia erikseen. Jos kutsun meille vieraita, pidän huolen siitä että jokainen voi syödä tarjottavia. On sitten kyseessä gluteeniton ruokavalio, vegaani tai kofeiinia/alkoholia välttelevä henkilö. Mutta itselleni siitä ei tule päänvaivaa, jos minä en pysty juhlissa syömään. En myöskään toivo, että kukaan tästä pahoittaa mieltään. Tietysti aina voisi ottaa sitä sun tätä muita miellytääkseen, mutta tämän ikäisenä en halua edes miettiä mitä muut ajattelevat. Joskus olen ottanut korvapuustin leipojan mieliksi, enää en ota kun tiedän mitä se suolistolle aiheuttaa.

stressitön ruokavalio – olet sitä mitä ajattelet

Olet mitä syöt pitää paikkansa, mutta olemme myös sitä mitä ajattelemme. Jokainen luo omillla ajatuksillaan subjektiivisen kokemuksensa ja oman totuutensa. Jos pelkään syömistä ja ajattelen, että jokin ruoka ei ole minulle hyväksi, alkaa kehoni erittää stressihormonia ja tämä vaikuttaa ruuansulatuksen optimaaliseen toimintaan. Myös painonpudotus vaikeutuu tästä syystä. Stressin alla kehomme suorittaa vain välttämättömät toimet selviytyäkseen uhasta ja vaarasta, ruuansulatus ei ole näiden kaikkein välttämättömien toimintojen listalla. Turhan usein etsimme vastausta painonpudotukseen jostain muualta. Vastaus on jo meissä itsessämme.

”terveellisen ruuan tekeminen on hankalaa”

Monelle terveellisen ruuan tekeminen on jo pelkästään ajatuksena hankalaa ja painonpudotus puhdasta ruokaa syömällä on haastavaa. ”Minulla ei ole aikaa keskittyä nyt tällaiseen”, moni ajattelee arjen kiireen keskellä. Ruuan laittaminen saattaa olla jonkun mielestä aikaavievää, hankalaa, kallista, vaivallosta.. Eli toisin sanoen stressaavaa. Varmasti se näin onkin, jos näin haluaa ajatella. Tottakai ruuan valmistaminen puhtaista raaka-aineista vie aikaa ja vaatii pientä panostusta, mutta viehän aikaa myös epäterveellisen ruuan laittaminen tai kaupasta einesten hakeminen. Haluan itse ajatella niin, että kaikki keittiössä viettämäni aika tulee takaisin varmasti moninkerroin. Voin paremmin ja olen energinen, kun syön itsetehtyä ruokaa. Ravinto ei ole vain polttoainetta, vaan se tuo elimistölle rakennuspalikoita joilla keho korjaa ja uudistaa itseään. Sen sijaan, että ajattelisin kuinka paljon vaivaa kotona alusta asti valmistettu ruoka vaatii, ajattelen kaikkia niitä hyviä asioita joita se tuo mukanaan: paremman mielen ja energiatasot ja rakennuspalikat keholle ja sen uudistumiselle.

painonpudotus vai pysyvä elämäntapa?

Oma suhtautumiseni ruokavalio -asioihin on salliva. Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Omiin tarpeisiin vaikuttaa oma aktiivisuustaso, geeniperimä, sukupuoli, ikä ja monet muut tekijät. Olisi hyvä opetella syömään ja toimimaan siten kuin itselle on parasta, välittämättä muiden mielipiteistä. Ammattini puolesta valmennan ihmisiä myös syömään oikein ja painonpudotus on monella tavoitteena. Miten sitten pitäisi syödä? Tärkeintä on löytää itselle se oikea ja toimiva tapa syödä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua, eikä mikään ruokavalio voi itsessään ratkaista meidän tarpeitamme koska olemme erilaisia.

Kotona valmistan vähän eri ruokia itselle ja lapselle. Oikeastaan lapsi tekee itse jo omat ruokansa. Hän on kiinnostunut ruuanlaitosta ja juuri tuo lapsen kiinnostus pitäisi kuulua myös meidän aikuisten maailmaan. Kun olemme innostuneita jostain asiasta, se ei tunnu vaivalloiselle. Kun olen innostunut kokeilemaan erilaisia mehuja, ei minua haittaa pilkkomiseen kuluva aika.

rakasta kehoa, älä ruoski

Itse pyrin pysähtymään ja kuuntelemaan mitä keho kaipaa. Valitsen niin treenin kuin ruuankin sen mukaan. Mikä milloinkin tuntuu parhaalle minusta itsestäni? Jos keho huutaa ruokaa kahden tunnin kuluttua edellisestä ateriasta, syön. En ole syömättä sen takia että pitäisi olla pidempi väli seuraavaan ateriaan. Keho tekee sinun eteesi kaikkensa. Se kestää elämän menot ja joskus se sitten pettää jos ravinto ei ole tarpeeksi laadukasta, unta ei tule riittävästi, treeniä on liikaa tai huolta ja murhetta on liikaa. Olen itsekin ruoskinut ja rankaissut kehoani elämäni aikana ihan tarpeeksi. En halua enää toimia niin. Ja siltikään en tässä varmasti tule onnistumaan täysin loppuelämäni aikaa. Kehoa kuitenkin pitäisi kunnioittaa ja siitä tulisi pitää huolta. Kuitenkin elämä on matka, jonka tärkein fokus ei ole päämäärä vaan matka itsessään. Elämästä pitää saada nauttia.